Alvar Aallon nojatuoli 45

Kun ompeluharjoitukset oli saatu hyvälle mallille ja osin valmiiksikin, sain työkseni kunnostaa Alvar Aallon vuonna 1947 suunnitteleman nojatuoli 45:n. Tässä on tuoli, jonka design on kestänyt aikaa jo 69 vuotta! Tuolin runko on koivua ja käsinojat tässä kunnostettavassa tuolissa olivat rottinkipunosta.

Aloitin kunnostustyön irroittamalla istuinosan rungosta ja purkamalla vanhat tuolivyöt. Samalla kun purin vanhoja vöitä, yritin samalla painaa mieleen, kuinka tuoli on rakentunut ja vyöt kiinnitetty. Kamera oli tässä apusilmänäni ja ilman kuvista tarkastamista, olisin ensin ollut pulassa uuden vyön kiinnitysten kanssa.

Niitinpoistajia

Istuinosa on kiinnitetty kahdella ruuvilla ja kuudella puutapilla runkoon. Ruuvit irtosivat näppärästi, mutta puutappien kanssa tarvittiin muutama napakka vasaranisku. Varovainen piti myös olla, etteivät puutapit katkeaisi. Siis muutama hellä, mutta kuitenkin napakka vasaranisku, irrotti istuinosan rungosta. Vyöt oli nidottu runkoon molemmista päistä niiteillä, ja nämä piti poistaa. Purkutyö tehtiin niitinpoistajalla, joita on erilaisia. Parhaiten työstä suoriuduin keskimmäisellä, puuvartisella niitinpoistajalla.

Kun niitit oli poistettu, tarkistin tuolin rungon kunnon jälleen vasaralla hellän napakasti naputellen. Vasaraniskujen suojaksi runkoa vasten kannattaa laittaa pahvia ja käyttää kumipäistä vasaraa. Irtoavat osat ja puutappien kolot, sekä tappien päät, puhdistin vanhasta liimasta puukolla rapsutellen ja taltalla kaivellen, koska tuolia uudelleen liimatessa puuliima vaatii tartuntapinnakseen puupinnan.

Tämän jälkeen runko liimattiin kasaaan puuliimalla, puristettiin puristimien avulla kokoon ja jätettiin kuivumaan.

Liimausten kuivuttua alkoi uusien satulavöiden laitto. Tuoliin käytettiin 5 cm leveää puuvillavyötä, joka kiinnitettiin viidellä niitillä (3+2) molemmista päistä kiinni. Vyön laittamisen aloitin lyömällä niiteillä vyön kiinni runkoon. Tämän jälkeen vedin vyön kireäksi satulavyönkiristimellä, löin "apuniitit" tuolin runkoon vyön ollessa kireällä, katkaisin vyön oikeaan mittaan ja niittasin vyön toisen pään kiinni runkoon. Aluksi olin pulassa satulavyönkiristimen kanssa ja ehdinpä yhden vyön katkaista liian aikaisin, ennen kuin ymmärsin kuinka homma kuuluu tehdä. Vyö pitää muistaa vetää niin kireäksi, että se soi kuin rumpu ja oikean kiristysasteen löytäminen olikin aluksi haastavaa. Ensimmäisenä laitetut vyöt jäivät selvästi löyhemmiksi, mutta pikkuhiljaa oikea kireysaste alkoi löytyä. Vöiden laittamisen aloitin keskeltä ja etenin siitä vuorotellen molempiin suuntiin.

Vyössä oli hento nuolikuvio, ja oli tärkeää katsoa tuolia käänneltäessä ja vöitä laitettaessa, että kuvio menee samaan suuntaan koko ajan. Vaikka kuinka tarkasti olin kuvion suunnan tarkastavani, keskittyminen herpaantui yhdessä vaiheessa niin, että huomasin laittaneeni yhden vyön menemään väärään suuntaan. Ärsyttävää! Vaikka vöiden laitto alkoikin pikkuhiljaa työn edetessä sujua ja oikea kireysastekin löytyä, oli tämä vöiden nitominen kaikessa yksinkertaisuudessaan keskittymistä vaativaa puuhaa. Älä siis päästä ajatuksiasi harhailemaan!!!

Selkänojan vyöt kiinnitin pienemmillä, sirommilla niiteillä (edelleen 3+2), koska ne jäävät näkyviin. Yritin myös kohdistaa vyöt samalle tasolle ja laittaa niitit nättiin riviin. Ja onnistuinkin tässä aika hyvin.

Lopuksi oli vielä jäljellä tuoliosan kiinnittäminen runkoon. Yksi puutappien reikä jäi uuden verhoilun alle ja se piti vielä etsiä liimausta varten mattopuukkoa ja saksia apuna käyttäen. Ennen kolon kaiverrusta oli "aitasin" reiän niiteillä, ettei vyökangas lähtisi purkautumaan. 

Sitten vielä puuliimaa puutappeihin ja koloihin, ja kiristimet pitämään tuoli kuosissaan.

Ja pari tuntia myöhemmin..... Valmista tuli!

Tuolista tuli napakka. Ja vaikka ensimmäiset vyöt menivätkin mielestäni vähän löyhemmälle, ristiin tulevat vyöt korjasivat tilanteen ja kuroivat tuolin kuosiinsa. Tuolin kunnostusurakka oli antoisa ja kerrassaan keskittymistä vaativa.