Alvar Aallon nojatuoli 45

Kun ompeluharjoitukset oli saatu hyvälle mallille ja osin valmiiksikin, sain työkseni kunnostaa Alvar Aallon vuonna 1947 suunnitteleman nojatuoli 45:n. Tässä on tuoli, jonka design on kestänyt aikaa jo 69 vuotta! Tuolin runko on koivua ja käsinojat tässä kunnostettavassa tuolissa olivat rottinkipunosta.

Aloitin kunnostustyön irroittamalla istuinosan rungosta ja purkamalla vanhat tuolivyöt. Samalla kun purin vanhoja vöitä, yritin samalla painaa mieleen, kuinka tuoli on rakentunut ja vyöt kiinnitetty. Kamera oli tässä apusilmänäni ja ilman kuvista tarkastamista, olisin ensin ollut pulassa uuden vyön kiinnitysten kanssa.

Niitinpoistajia

Istuinosa on kiinnitetty kahdella ruuvilla ja kuudella puutapilla runkoon. Ruuvit irtosivat näppärästi, mutta puutappien kanssa tarvittiin muutama napakka vasaranisku. Varovainen piti myös olla, etteivät puutapit katkeaisi. Siis muutama hellä, mutta kuitenkin napakka vasaranisku, irrotti istuinosan rungosta. Vyöt oli nidottu runkoon molemmista päistä niiteillä, ja nämä piti poistaa. Purkutyö tehtiin niitinpoistajalla, joita on erilaisia. Parhaiten työstä suoriuduin keskimmäisellä, puuvartisella niitinpoistajalla.

Kun niitit oli poistettu, tarkistin tuolin rungon kunnon jälleen vasaralla hellän napakasti naputellen. Vasaraniskujen suojaksi runkoa vasten kannattaa laittaa pahvia ja käyttää kumipäistä vasaraa. Irtoavat osat ja puutappien kolot, sekä tappien päät, puhdistin vanhasta liimasta puukolla rapsutellen ja taltalla kaivellen, koska tuolia uudelleen liimatessa puuliima vaatii tartuntapinnakseen puupinnan.

Tämän jälkeen runko liimattiin kasaaan puuliimalla, puristettiin puristimien avulla kokoon ja jätettiin kuivumaan.

Liimausten kuivuttua alkoi uusien satulavöiden laitto. Tuoliin käytettiin 5 cm leveää puuvillavyötä, joka kiinnitettiin viidellä niitillä (3+2) molemmista päistä kiinni. Vyön laittamisen aloitin lyömällä niiteillä vyön kiinni runkoon. Tämän jälkeen vedin vyön kireäksi satulavyönkiristimellä, löin "apuniitit" tuolin runkoon vyön ollessa kireällä, katkaisin vyön oikeaan mittaan ja niittasin vyön toisen pään kiinni runkoon. Aluksi olin pulassa satulavyönkiristimen kanssa ja ehdinpä yhden vyön katkaista liian aikaisin, ennen kuin ymmärsin kuinka homma kuuluu tehdä. Vyö pitää muistaa vetää niin kireäksi, että se soi kuin rumpu ja oikean kiristysasteen löytäminen olikin aluksi haastavaa. Ensimmäisenä laitetut vyöt jäivät selvästi löyhemmiksi, mutta pikkuhiljaa oikea kireysaste alkoi löytyä. Vöiden laittamisen aloitin keskeltä ja etenin siitä vuorotellen molempiin suuntiin.

Vyössä oli hento nuolikuvio, ja oli tärkeää katsoa tuolia käänneltäessä ja vöitä laitettaessa, että kuvio menee samaan suuntaan koko ajan. Vaikka kuinka tarkasti olin kuvion suunnan tarkastavani, keskittyminen herpaantui yhdessä vaiheessa niin, että huomasin laittaneeni yhden vyön menemään väärään suuntaan. Ärsyttävää! Vaikka vöiden laitto alkoikin pikkuhiljaa työn edetessä sujua ja oikea kireysastekin löytyä, oli tämä vöiden nitominen kaikessa yksinkertaisuudessaan keskittymistä vaativaa puuhaa. Älä siis päästä ajatuksiasi harhailemaan!!!

Selkänojan vyöt kiinnitin pienemmillä, sirommilla niiteillä (edelleen 3+2), koska ne jäävät näkyviin. Yritin myös kohdistaa vyöt samalle tasolle ja laittaa niitit nättiin riviin. Ja onnistuinkin tässä aika hyvin.

Lopuksi oli vielä jäljellä tuoliosan kiinnittäminen runkoon. Yksi puutappien reikä jäi uuden verhoilun alle ja se piti vielä etsiä liimausta varten mattopuukkoa ja saksia apuna käyttäen. Ennen kolon kaiverrusta oli "aitasin" reiän niiteillä, ettei vyökangas lähtisi purkautumaan. 

Sitten vielä puuliimaa puutappeihin ja koloihin, ja kiristimet pitämään tuoli kuosissaan.

Ja pari tuntia myöhemmin..... Valmista tuli!

Tuolista tuli napakka. Ja vaikka ensimmäiset vyöt menivätkin mielestäni vähän löyhemmälle, ristiin tulevat vyöt korjasivat tilanteen ja kuroivat tuolin kuosiinsa. Tuolin kunnostusurakka oli antoisa ja kerrassaan keskittymistä vaativa.

Ompeluharjoituksia, osa III

Patakinnas, pyöreä tyyny... Mitäs nyt sitten seuraavaksi? Kyselykierros opiskelukavereilta, tyylillä "mitäs kaikkea te olettekaan tehneet?", toi lopputulokseksi nopan ja verhoiluompelun yleisimmät saumatyypit. No, hetken asiaa pyöriteltyäni, päädyin haastavalta kuulostavan nopan sijasta saumatyyppeihin. Noppa jääköön myöhemmäksi, kun ensin mietin päässäni silmälukujen oikeat paikat avatussa kaavassa.

Oppikirjamme Verhoilun Perusteet opastaa kuvallisesti ja sanallisesti verhoilussa käytettävät yleisimmät saumatyypit. Ja tässä ne ovat, yksissä kansissa (tai pahviläpysköissä), 11 verhoiluompelun yleisintä saumatyyppiä. Näihin voi sitten aina palata, kun pitää miettiä, mikä sauma tähän kohtaan sopisikaan parhaiten. Nämä syntyvät helposti, kirjasta mallia katsoen.

Ehdin kiikuttaa saumatyön jo kotiin, työnurkkaukseeni.

Ompeluharjoituksia, osa II

Kun patakinnas oli saatu valmiksi, oli aika käydä seuraavan ompeluharjoituksen kimppuun. Ei siis luentoja tai muuta paikallaan istumista vaativia teoriaopintoja, vaan heti työntouhuun. Tästä minä tykkään!

Seuraavana työlistalla oli pyöreä tyyny. Tyynyn koolla ei ollut väliä, mutta opettajamme toi vinkiksi esille mallitilkkuja, joista pystyi hyvin päättelemään tyynyn mahdollista kokoa. Koska värit ovat "mun juttuni", tyyny alkoi kasaantua erilaisista ja värikkäistä kangasnäytteistä.

Kaavan piirsin kangasmallien koon mukaan, ympyrän halkaisijaksi tuli n. 30 cm. Ympyrän kehän pituuden laskemiseksi tarvittiinkin sitten googlea. Minut tuntevat tietävät, ettei matematiikka ole vahvuuteni, mutta onneksi on Google (ja opettaja), joka tietää kaiken. Näin siis ympyrän kehän mittakin tuli laskettua. Eläköön yleissivistys :)

Tilkkujen ompelussa vähän oikaisin. En kysynyt neuvoa, vaan ajattelin ihan itse. Mielestäni oli helpompaa ommella neliskanttiset tilkut ensin yhteen ja leikata ne vasta sitten ympyrän muotoon. Opettajamme kyllä myöhemmin mainitsi, että tarkoitus olisi ollut opetella ympyrän muotoon leikkaamista neljästä eri tilkusta, mutta hyväksyi luovan ratkaisuni.

Kun tilkut oli saatu ympyrän muotoon ja ompelumerkit merkattu kankaaseen, ommeltiin reunaan tere. Jaahas. Että mikä? Tere siis tehdään ompelemalla ohutta muoviputkea muistuttava kappale kankaan sisään ja sitä varen tarvitaan ompelukoneeseen tere-jalka. Senkin jalan osaan nyt vaihtaa koneeseen. Ompelumerkit kannattaa merkata liidulla kankaaseen, ei saksilla leikaten kuten minä tein, koska leikatut ompelumerkit saattavat saada kankaan purkautumaan leikkauskohdista.

Koska tyynyssä on reunus (jonka korkeudenkin sain itse päättää ja päätin sen olevan n. 8 cm), piti osata mitata oikean pituinen kangassuikale reunaa varten. Reunakappaleen pituutta mitatessa täytyi muistaa mitata ympyrän halkaisija saumanvaran verran ympyrän reunasta, että reunakappale istuisi sopivaksi. Verhoilussa käytetään yleensä 1 cm saumanvaraa. Mittaus onnistui, ompelumerkit (8kpl) osuivat kohdilleen ja kansikappale tereineen kiinnittyi hienosti reunakappaleeseen. Mutta sitten oli vielä pohja ja vetoketjun ompelu....

Tästä vetoketjun ompelusta voisikin kirjoittaa oman postauksen, mutta mainittakoon nyt lyhyesti, että vetoketjun ompelussa tarvitsen vielä PALJON harjoitusta. Purin ompelemani ketjun vähästi liioitellen noin 8 kertaa, eikä lopputulos vieläkään miellyttänyt silmääni. Mutta parempaan en tällä kertaa pysynyt ja parennettavaa jäi rutkasti. Oikeaoppisesti ja täydellisesti ommellen vetoketjun veto-osalle pitäisi jäädä kankaan sisään pussi, johon tämä pysyy piiloutumaan. No, tällä kertaa ei tullut pussia, mutta ketju on kiinni kankaassa, avautuu ja sulkeutuu, joten jotain kuitenkin meni oiken ja tämä saa nyt kelvata. Tuskainen homma kaiken kaikkiaan tuo vetoketjuompelu.

Tyyny olikin nyt melkein valmis, vielä nappi keskelle komeutta. Napin päällystin tumman liilalla samettikankaalla ja ompelin kiinni tyynyyn nappilangalla, käyttäen apuna käyräneulaa ja kaksikärkineulaa. Opettelinpa vielä vetosolmun napin ympärille. Hyvä minä!

Jä tässähän tämä - valmis tyyny:

Ompeluharjoituksia, osa I

Opiskelu koulutuskeskus Salpauksessa alkoi ompeluharjoituksilla. Pääsin tutustumaan teollisuusompelukoneisiin, niiden säätöihin ja mahdollisuuksiin. Kotisingerini alkoikin pian tuntua köykäiseltä kapistukselta tehokkaiden teollisuuskoneiden rinnalla. Tehokkaimmat koneet tikittävät paksuakin kangasta ja materiaalia. Ei siis enää katkenneita neuloja ja ompelukoneeseen jumittavavia kangasmyttyjä. Mahtavaa!

Koska kotisingerillä ompelusta on tovi aikaa ja ompeluni on rajoittunut lähinnä verhon liepeiden ompeluun, olivat harjoitukset hyvästä. Opettelin pujottamaan lankaa, puolaamaan ja kokeilin ompelukoneiden käyttäytymistä paperiin. Ompelin eri koneilla suoraa, siksakkia, käyrää ja vinoa viivaa. Kun tuntumaa oli saatu riittävästi, pääsin ensimmäisen kunnon työn kimppuun. Patakintaan esittelen tässä valmiina, työvaiheesta jäi kuvat tällä kertaa ottamatta. Mutta voin kertoa haastavimman kohdan, jonka olen tähän valmiista kintaasta kuvannut. Tämä sauma tässä:

Ihan kelvollisesti mielestäni onnistuin tässä sauman ylityksessä. Reikää ei jäänyt ja kintaasta tuli muutenkin siisti. Vuorikangas oli liukkaanoloista ja ommellessa sai olla tarkkana, ettei vuorikangas lähde vetämään vinoon. Vuorikankaan käänsin kintaan reunalle ja lisäsin vielä keinonahasta ripustuslenkin:

Kintaan sisällä on ohut saumurilla kintaan muotoon ommeltu vanu ja vuorena musta kangas, päällikangas on jämäkkää villaa, jota oli helppo ommella ja käsitellä. Kyllä tällä anopin kelpaa joulun jälkeen uunivuokia nostella, vaikka ei tämä kinnas taida ihan EU-normeja eristeensä osalta täyttää: http://yle.fi/uutiset/3-9155390 

Ajattelin sujauttaa kintaan sisään vielä glögipullon anoppia ilahduttamaan <3

Mistä polku alkaa...

Olen tehnyt työurani hoitotyön parissa, olen hoitanut lapsia ja vanhuksia, ollut osastotyössä ja viimeiset vuodet terveydenhoitajana. Vaikka koen hoitotyön olevan minun juttuni, alkoi työ tuntua saman toistamiselta ja oravanpyörässä rämpimiseltä, mieli alkoi kaivata muutosta tilanteeseen. Päätös opintovapaasta syntyi kotona keskustellen ja oman pään sisällä asioita järjestellen. Oivalsin, ettei minun tarvitse yrittää ponnistella hoitoalalla ylöspäin, vaan voin tehdä muita asioita, jotka tuntuvat oikeilta ja rakkailta. Verhoiluala valikoitui rakkaudesta vanhoihin huonekaluihin, elämää nähneisiin sohviin ja nojatuoleihin, vanhoihin kirjahyllyihin ja raheihin, joita kotiini on keräytynyt jo useita. Ja se pieni esteetikko minussa ajattelee, että verhoilijana voin yhdistää värit, kauneuden ja käsillä tekemisen.

Perjantaina 14.10 olin viimeistä päivää palkkatyössäni, tulevana maanantaina alkaisi kahden vuoden opintovapaa ja opinnot Koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa. Siirtymäaika työelämästä opiskelijaksi oli siis viikonlopun mittainen, mutta tiesin sen riittävän. Ja nyt, kun aikaa tuosta opintovapaan alkamisesta on kulunut melkein kuukausi, tunnen olevani oikealla polulla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Kotimme kertyneitä rakkaita nojatuoleja




Kellarin "miesluolan" sohvahelmi. Tämä on kulkeutunut useamman kodin kautta meille ja tarina kertoo, että tämä sohva on lähtöisin Tampereen Teatterin aulasta ja ollut Eppu Normaali-nimisessä kokoonpanossa soittavan jäsenen kotonakin. Ihan julkkissohva siis :)