maanantai 1. tammikuuta 2018

Yhteenvetoa syksyltä ja kevättä kohti

Syksy meni. Se vaan mennä pyyhälsi sateisine viikkoinen ohitse ja huomaamatta oltiinkin jo joulussa. Vietin syksyn lokakuun lopulta jouluun asti Akaan Verhoomossa opintoja tehden, työpaikalla oppien, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi niin oman jaksamisen kuin uuden oppimisenkin kannalta - työpaikalla opiskellen kun pääsee samantien sisälle verhoiluun ja verhoomon pyörittämiseen. Olen saanut tehdä monenlaisia töitä, pieniä korjaushommia ja isompia tuoleja, ja monesti montaa työtä päällekkäin, kun kiireellisiä hommia on tullut samantien tehtäväksi. Oppia olen saanut monelta kantilta ja olen mielestäni oppinut paljon enemmän kuin koulussa. Vaikka opettajani olikin huolissaan perinteisen verhoilun puuttumisesta, en itse ole tästä tällä hetkellä lainkaan huolissaan, koska perinteistä ehdin varmasti tehdä ja nämä syksyn aikana tekemäni työt ovat olleet sellaisia, joita en koulussa ollessa olisi varmasti tullut missään vaiheessa tekemään/näkemään. Myös se kaikki hiljainen tieto, jonka olen verhoomossa ollessani saanut itselleni, on arvokasta pääomaa tulevaa yrittäjyyttä ja omaa verhoomoa varten.

Nyt jatkan vielä kuukauden työpaikalla projektityöni parissa (siitä lisää myöhemmin) ja palaan Lahteen kouluun helmikuun alussa opettelemaan joustavareunaisen nojatuolin saloja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti