Ennen purkutöihin ryhtymistä otin tuolista mitat ja merkkasin ylös istuinkorkeuden, istuinsyvyyden, etusarjan korkeuden ja jalkojen korkeuden. Näiden mittojen avulla pystyisin myöhemmin laskemaan joustintilan vaatiman korkeuden, joustimien paikat ja laittamaan joustimet oikealle korkeudelle. Otin tuolista myös muita mittoja ja merkkasin ne piirustukseen, pyrin myös valokuvaamaan tuolin tarkasti.
Verhoilun purkamisen aloitin selästä, selkänojapahvin poistamisella. Vanha verhoilu oli kiinnitetty pienin nauloin. Selkänojasta purin pois pehmustukset (lastuvillaa), samoin istuinosasta. Viimeiseksi irrotin joustimia kiinni pitävät langat ja vedin naulannostajalla naulat pois. Tuolissa oli pehmusteena vanua ja lastuvillaa.
Tuolin runko oli ajansaatossa pehmentynyt, kärsinyt ilmeisesti kosteudesta. Toinen sivusarjapuu oli vääntynyt ja liitokset natisivat. Hellästi, mutta riittävän napakasti vasaralla naputellen irrottelin nitkuvat liitokset irti ja liimasin ne kiinni. Luulin ensin selviäväni parin liitoksen liimaamisella, mutta seuraavana päivänä huomasin muidenkin liitosten nitkuvan.
Selkänojan yläreunaan oli laitettu pahvikaistale liitoksia tukemaan ja tämä melkeinpä piti liitokset kasassa. Leikkasin mattopuukolla liitoksen kohdalta noin 5 cm päästä pahvin poikki, irrottelin naulat pahvista ja liimasin liitoksen kiinni liimalla. Liimauksen kuivuttua naulasin pahvin takaisin paikoilleen. Lisätueksi liitoskohtiin porasin puutapeille reijät ja liimasin tapit reikiin. Nyt tuolinrungon pitäisi olla riittävän tukevasti liimattu ja kestävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti