tiistai 6. helmikuuta 2018

Etäpäivän puuhia

Eilen maanantaina palasin taas koulun penkille Lahteen tavoitteena oppia tekemään joustavareunaisen tuolin sidonta. Sain maanantain aikana purettua tuolin istuinosan, mutta jousien asettelu ja pohjan rakentaminen siirtyivät perjantaille. Viikolle mahtui siis useampi etäpäivä opinnoissa ja sehän sopi, kotiverstaalla kun on useampikin homma odottamassa valmistumista.



Kotiverstaalla tiistain hommana oli Arterk 611 tuolit. Olin ehtinyt jo aiemmin purkaa verhoilut ja liimata rungot parista tuolista, tänään jatkoin hommaa loppujen tuolien kanssa. Rungot olivat jokaisessa tuolissa liimauksen tarpeessa.

Tuolit ennen kunnostusta; satulavyöt ovat löysät ja paikoin rispaantuneet, rungot löysät.





Kun liimaukset olivat kuivaneet, alkoi uusien vöiden asentaminen.



Tuolit valmiina:


lauantai 3. helmikuuta 2018

Projektityö - osa 4

Kun korvat oli saatu nakuteltua paikoilleen, oli jäljellä enää selkänojakankaan kiinnitys ja silmien asentaminen. Silmät sujahtivat paikoilleen pryyliä ja lankaa apuna käyttäen ja ne kiinnitettiin taustavaneriin nitomalla.



Takaselän kangas nidottiin yläreunastaan kapean pahvisuikaleen avulla kiinni - taas tarkasti katsoen, että raidat seuraavat toisiaan myös tuolin takaosassa. Takaselkä ommeltiin lopuksi käsin kiinni sivuilta. Kirkasvalolampusta oli tässä tarkassa hommassa hyvä apu.






Lopuksi käsinojat ja jalat kiinnitettiin paikoilleen liimalla ja puutapeilla.



Valmista tuli! Tuolien kunnostus ja verhoilu on edennyt hitaasti, mutta varmasti. Välillä on pitänyt miettiä pitempään tulevia siirtoja, välilllä homma on mennyt kuin itsestään eteenpäin. Suurimmat haasteet liittyivät kankaaseen ja sen raitoihin, raitojen sijoitteluun ja niiden suoruuteen. Myös kahden samanlaisen tuolin tekeminen toi omat haasteensa. Mutta niin vain tuolit valmistuivat ja olen niihin tyytyväinen.
 


Tuolit pääsivät myös Aamulehden juttuun. Lähde: Aamulehti Koti-liite 17.2.2018