Artekin 401 tuoleista on purettu pois vanha verhoilu ja kasaanpainuneet istuinrakenteet. Istuinosan kunnostus aloitettiin rakentamalla uusi vyöpohja kierrejousia varten.
Viisikierteiset pystyjouset kiinnitettiin vyöpohjaan ja sidottiin oikeaan korkeuteen. Sitomistaitoja sai jälleen hakea, ensimmäinen kerta meni harjoituksen piikkiin, mutta sitten oikea tekniikka alkoi löytyä. Tämä homma on samalla ihanaa ja kamalaa - ihan minun juttuni. Tiedän, että tässä haluan tulla hyväksi! Kevät onkin varattu jousien sitomiselle niin kotivertaassa kuin koulussa.
Jousipohjan rakentamisen kanssa en pitänyt kiirettä, koska kangaskin oli vielä matkalla. Kun kangas viimein saapui, pääsin hahmottelemaan raitojen paikkoja tuolissa. Haastava homma!
Selkänojan kangas nidottiin ensin paikoilleen ja raidat kohdilleen. Selkänojaan lisättiin lisäpehmusteeksi vanua vaahtomuovin ja kankaan väliin.
Istuinosan juuttikangas, vaahtomuovi ja verhoilukangas nidottiin kiinni toppalistaan, joka kiinnitetään ruuveilla istuimen takaosaan. Ja taas raidat piti saada suoraan ja samaan kohtaan molemmissa tuoleissa.
Istuinosan juuttikangas on tässä jo kiinnitetty jousien päälle. Jouset ommeltiin kiinni juuttiin ja täytettä varten tehtiin täytelankalenkit.